maanantai 30. joulukuuta 2013

Kapris-rullat


Leikkaa hirvenpaistista ohuita viipaleita. Käy helpommin jos paisti ei ole ihan sula.Suolaa ja pippuroi molemmin puolin. Anna vetäytyä 15-30 min.

Sekoita 100 g Philadelphia juustoa, 2 rkl kapriksia, silputtua persiljaa. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.

Levitä jokaiselle paistisiivulle täytettä, rullaa kiinni ja päälle viipale pekonia. Kiinnitä coctail-tikulla.

Paista rullat voissa kauniin ruskeiksi paistinpannulla. Laita liharullat voideltuun uunivuokaan.

Kiehauta äsken käyttämässäsi paistinpannussa 1 prk kermaa ja 2 dl vettä. Kaada pataan.

Paista 175 asteessa noin 2h.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Routapaisti hirvestä


1,5 kg hirvenpaisti, suoraan pakastimesta otettuna

Laita jäinen paisti suoraan uunipellille. Laita pelti uunin alaosaan. Paista 75 asteisessa uunissa 8-10 tuntia. Mikäli käytät paistomittaria, tulee lihan sisälämmön olla 65-70 astetta.

Suolaliemi:
1 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl timjamia
0,5 rkl rosmariinia

Kiehauta vesi+suola. Lisää mausteet ja karkeasti pilkotut sipulit. Laita liemi pataan tms. astiaan. Laita lämmin paisti suoraan uunista liemeen. Anna lihan olla liemessä yön yli (mikäli se on valmistunut illaksi) eli n puoli vuorokautta. Nosta liha liemestä, kuivaa pinta ja leikkaa tarjolle ohuiksi viipaleiksi.



 



maanantai 2. joulukuuta 2013

Luumulla täytetyt paistikääryleet


Hirven paistia
suolaa
rouhittua mustapippuria
voita paistamiseen

1 pkt pekonia tai prosciuttoa
persiljaa
luumuja

kastike:
3 dl vettä
1,5 dl punaviiniä
2rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
1 tl timjamia
tummaa kastikesuurustetta

Leikkaa liha vähän kohmeisena ohuehkoiksi viipaleiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Levitä lihaviipaleille pienittyä persiljaa. Laita päälle 1-2 pehmeää luumua. Kääri rullalle, rullaa päälle viipale pekonia tai prosciuttoa. Kiinnitä coctailtikulla.

Mikäli paistista ei saa leikattua kaikkea kauniiksi viipaleiksi, leikkaa ne osat vain paloiksi. Mausta palat ja paista/keitä kääryleiden kanssa. 

Ruskista kääryleet voissa. Laita kääryleet kattilaan, lisää päälle kastikkeen aineet kastikesuurustetta lukuunottomassa. Huuhtele paistinpannu tilkalla vettä ja laita sekin kattilaan.Hauduta 1-2 tuntia. Lisää vettä tarvittaessa.

Ota lihakääryleet liemestä ja pidä lämpiminä folion alla. Kuumenna liemi ja suurusta tummalla kastikesuurusteella.








keskiviikko 14. elokuuta 2013

 

Ribsit hirvestä


1,5 kg ribsejä hirvestä
4 valkosipulinkynttä murskattuna
rouhittua mustapippuria
1 rkl rosmariinia
2 tl hunajaa
oliiviöljyä
Varovaisesti suolaa (lisää grillauksen jälkeen) 

Aseta ribsit uunipellille. Mausta. Lisää kiehuvaa vettä niin että lihat peittyvät noin puoleen väliin. 

Paista 180 asteessa noin tunnin. Peitä foliolla ja pudota lämpö 150-160 asteeseen ja anna paistua vielä toinen tunti.

Nosta lihat vedestä ja anna kuivahtaa ja jäähtyä. 

Valuta vähän oliiviöljyä pintaan, grillaa. Suolaa lisää ja tarjoa.

PS. Mikäli lihaa jää yli, valmista siitä seuraavana päivänä pyttipannua.



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hirvihampurilaiset


400 g hirvenjauhelihaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
Rouhittua mustapippuria
noin 2 rkl sinappia (tavallinen sinappi, esim Auran sinappi)
4-5 ruohosipulinvartta pilkottuna

Sekoita kaikki yhteen. Muotoile pihveiksi ja paista grillin paistolevyllä (tai paistinannulla) kypsiksi.

Tarjoile itseleivottujen sämpylöiden, jäävuorisalaatinlehtien, suolakurkkuviipaleiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviilin voi maustaa esim. suolalla, sinapilla, sokeriripauksella ja silputulla ruohosipulilla.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Hirvirullat

800 g hirvipaistia
fetaa tai sinihomejuustoa
1 pkt (savu)pekonia
vettä
suolaa
hienoksi rouhittua mustapippuria
maustepippureita
katajanmarjoja

Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi, suolaa oikein kevyesti ja pippuroi. Nosta joka paistisiivulle pieni juustoviipale. Feta on parempaa, sinihomejuusto kelpaa sekin. Pyöritä rullaksi, ja rullaa päälle viipale pekonia. Kiinnitä hammastikulla.

Paista voissa paistinpannulla kauniin ruskeiksi. Siirrä pataan. Laita paistinpannuun vettä ja kuumenna, jotta kaikki paistomaut siirtyvät liemeen. Kaada vettä lihojen päälle, niin paljon että liki peittyvät. Laita liemeen n 6 kpl maustepippureita ja saman verran kokonaisia katajanmarjoja. Lisää kevyesti suolaa (parempi maistaa vasta sitten likempänä paistoajan loppua onko suolaa tarpeeksi ja lisätä sitten. Juusto ja pekoni tuovat kuitenkin ruokalajiin jonkin verran suolaisuutta).

Paista 150 asteisessa uunissa noin tunti. Halutessasi voit kaataa liemen kattilaan ja suurustaa sitä hiukan. Lisukkeeksi joko perunat tai nauhapasta.






tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hirvipata uunissa


600 g -1 kg hirven paistia tai patalihaa
1 pkt pekonia
2 porkkanaa
juuriselleriä
lanttua
suppilovahveroita pakkasesta (tai kanttarelleja)
n 1/2 dl punaviinietikkaa
suolaa, pippuria
worcesterhire -kastiketta
balsamicoa

Ruskista pilkottu pekoni. Poista lihat ja jätä rasva pannuun. Ruskista pilkottu hirvenl liha. Poista lihat pannulta, pyöräytä myös pilkotut juurekset pannulla. Paista myös sienet. Lisää voita tarpeen mukaan.

Laita lihat, pekonit ja juurekset kannelliseen uunipataan. Lisää vettä niin että ainekset nippa nappa peittyvät, ylimmät voivat jäädä pikkaisen pintaankin. Lisää n 1 tl suolaa, mustapippuria. Lisää mukaan myös noin 1 rkl worcestershire-kastiketta ja vähän vähemmän balsamicoa.Lisää pataan myös punaviinietikkaa, määrä tuntuu paljolta mutta ei ole kirjoitusvirhe. Voit myös lisätä ensin vaikka puolet määrästä ja lisätä sitten myöhemmin lisää.

Kansi päälle ja 175 asteiseen uuniin 1,5 tunniksi. Ota pata ulos ja maista. Lisää suolaa, pippuria tai etikkaa tarpeen mukaan. Laita vielä puoleksi tunniksi uuniin. Lisukkeeksi riisi+ohraa tai kuoriperunoita.





Hirvipata


600 gr hirven paistia
1 pkt pekonia
1 l hirvilihalientä (tai muuta lihalientä)
3 dl punaviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
suppilovahveroita
2 porkkanaa
1 pieni lanttu
sipuli
6 maustepippuria
6 katajanmarjaa
suolaa

Leikkaa liha kuutioiksi. Paloittele myös pekoni. Ruskista ensin pekoni. Jätä rasva pannuun mutta poista pekonipalat odottamaan hetkeksi. Paista hirvenlihat pekonirasvassa, lisää tarvittaessa voita paistamiseen. Lisää tomaattipyree ja paista vielä hetki.

Paista pannulla myös sienet ja sipulit.

Laita lihat kattilaan/pataan, kaada päälle hirviliemi ja punaviini. Lisää kuoritut ja paloitellut juurekset, sienet ja sipuli. Lisää mausteet. Keitä n 1,5 tuntia. Tarkista lihan mureus.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hirven ulkofile


Ota liha ajoissa sulamaan. Laita sulanut file pussiin ja lisää sinne marinadi:

4 murskattua katajanmarjaa
2 murskattua valkosipulinkynttä
rosmariiniä
öljyä

Hiero ainekset sekaisin lihan kanssa muovipussin lävitse. Anna lihan marinoitua muutaman tunnin ajan. Ota liha huoneenlämpöön ajoissa ennen paistamista.

Sulata pannussa voita ja aseta file pannulle. Paista sopivan kypsäksi molemmin puolin, tarkista paistoaste. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin.