perjantai 31. tammikuuta 2014

Italialainen pata


hirvenlapaa 500-700 g pala
vehnäjauhoja jauhoittamiseen
paria viipaletta vaille paketti pekonia (tai pancettaa)
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 tlk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
3 dl lihalientä (tai 3 dl vettä + 1 lihaliemikuutio)
kuivattua rosmariinia
suolaa
rouhittua mustapippuria
2 rkl kapriksia
tuoretta persiljaa silputtuna

Leikkaa liha paloiksi. Jauhota. Paista lihat paistinpannulla oliiviöljyssä. Laita lihat pataan.

Viipaloi pekoni ja paista pannulla.  Laita pataan.

Kuori ja pilko porkkana ja sipulit. Pilko varsiselleri. Kuullota sipuli pekonirasvassa, lisää tarvittaessa öljyä. Kun sipulit vähän pehmenneet lisää joukkoon valkosipulit, porkkanat ja sellerit ja paista muutama minuutti. Laita kasvikset pataan.

Kuumenna viini ja lihaliemi pannulla. Mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Kaada pataan.

Lisää pataan myös purkkitomaatit.

Laita uuniin 175 asteeseen noin 1,5-2 tunniksi. Tarkista maku ja mureus. Sekoita joukkoon kaprikset ja tuore persilja.

Tarjoa perunamuussin tai keitetyn pastan kanssa.




torstai 30. tammikuuta 2014

Hirveä kermakastikkeessa

~500 g hirven patalihaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 lihaliemikuutio
4 kokonaista maustepippuria
sipuli
(sokeria ripaus)
kermaa

Leikkaa hirven liha suikaleiksi. Paista paistinpannulla voissa muutamassa erässä kauniin ruskeiksi. Mausta jokainen erä suolalla ja pippurilla ja laita kattilaan.

Pilko sipuli, paista voissa. Kaada lihojen päälle kattilaan.

Kun kaikki lihat ja sipulit on paistettu, kaada 4 dl vettä pannulle ja anna kiehahtaa. Rapsuta lastalla kaikki rippeet paistinpannun pohjalta, jotta vesi saa mahdollisimman paljon makua. Lisää liemikuutio ja anna sen sulaa.

Laita puhtaan kattilan pohjalle 3 rkl voita sulamaan, lisää jauhot ja anna niiden kiehahtaa. Lisää osissa lihaliemi ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Kun kastike on kiehunut pari minuuttia,  lisää ripaus suolaa ja vähän rouhittua mustapippuria sekä 4 maustepippuria. Kaada lihojen päälle.

Anna lihojen kiehua matalalla lämmöllä n 1,5 tuntia.

Lisää kermaa pehmentämään makua. Maista, lisää tarvittaessa suolaa/pippuria tai ripaus sokeria.

Tarjoa keitinperunoiden kanssa.




tiistai 28. tammikuuta 2014

Turkkilaiset lihapullat

400-500 g hirven jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kermaa
suolaa, rouhittua pippuria
sipuli
puoli ruukkua persiljaa
2 kananmunaa
(tomaattimehua)
juustokuminaa eli jeeraa (ei tavallista kuminaa, juustokumina on eri mauste)
kanelia

Pilko sipuli ja paista pannulla öljytilkassa pehmeäksi.

Laita korppujauho kulhoon ja lisää kerma. Anna turvota. Mikäli seos jää kuivaksi, lisää tomaattimehua/maitoa/kermaa kunnes seos on notkeaa, että on helppo lisätä liha sekaan. Lisää paistettu sipulisilppu lihaseokseen. Sekoita tasaiseksi.

Mausta lihaseos suolalla ja pippurilla. Lisää myös n 1 tl juustokuminaa ja ripaus kanelia. Lisää sekaan runsas määrä silputtua persiljaa. Vähintään puoli ruukkua persiljaa tähän määrään kuluu! Jos on tuoretta korianteria, sitäkin voi lisätä silpputtuna. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi.

Muotoile taikina turkkilaisittain pitkulaisiksi pötköiksi - tai perinteisen lihapullan muotoiseksi. Paista öljyssä pannulla.

Tarjoile couscousin tai bulgurin kanssa. Lisäksi jogurttikastike (yksinkertaisimmillaan sekoita jugurttiin suolaa, pippuria ja kuivattua minttua - tai valmista tsatsiki jugurtista, raastetusta ja puristetusta kurkusta, suolasta ja valkosipulista).

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Omenaista hirvipataa ja sitruunapolentaa


n 0,5 kg hirven patalihaa
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen
sipuli
pala juuriselleriä
5 katajanmarjaa
1 laakerinlehti
puoli pakettia pekonia
2 porkkanaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl rosmariiniä
1,5 dl punaviiniä
2,5 dl vettä + 1 lihaliemikuutio
omena

Leikkaa liha kuutioiksi. Ruskista lihat voissa pannulla, suolaa ja pippuroi palat. Laita palat uunipataan.

Kuori ja pilko sipuli ja selleri. Kuullota sipulit voissa. Lisää juurisellerikuutiot ja anna niidenkin olla pannulla hetki. Suolaa kevyesti ja lisää sekaan murskatut katajanmarjat ja laakerilehti. Lisää kasvisseos pataan lihojen päälle.

Pilko pekonit, paista pannulla. Kuori ja pilko porkkanat. Lisää ne pannulle, kun pekoni on paistunut. Lisää tomaattipyree ja rosmariini. Anna olla hetki pannulla niin että pyreekin paistuu hetken. Lisää lihojen päälle.

Lämmitä vielä pannulla lihaliemi, kaada pataan. Lisää viini.

Hauduta uunissa kannen alla 150 asteessa n 2 tuntia. 10 minuuttia ennen lisää kuorittu, pilkottu omena. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Sitruspolenta
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
2 dl polentaryynejä
6-7 dl vettä + 1 kanaliemikuutio
1 pienen sitruunan mehu ja puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1 dl raastettua parmesaania
voinokare, suolaa, mustapippuria

Laita vesi ja liemikuutio kattilaan kiehumaan.

Kuori ja purista valkosipulinkynnet. Kuullota voissa toisessa kattilassa. Lisää polenta ja puolet kuumasta liemestä. Hauduta miedolla lämmöllä.

Kun seos on paksua, lisää loput liemestä. Haudutan 5 min. Lisää mukaan sitruunankuori ja -mehu, voi, mausteet ja parmesaaniraaste. Tarjoa padan kanssa.