tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hirvipata uunissa


600 g -1 kg hirven paistia tai patalihaa
1 pkt pekonia
2 porkkanaa
juuriselleriä
lanttua
suppilovahveroita pakkasesta (tai kanttarelleja)
n 1/2 dl punaviinietikkaa
suolaa, pippuria
worcesterhire -kastiketta
balsamicoa

Ruskista pilkottu pekoni. Poista lihat ja jätä rasva pannuun. Ruskista pilkottu hirvenl liha. Poista lihat pannulta, pyöräytä myös pilkotut juurekset pannulla. Paista myös sienet. Lisää voita tarpeen mukaan.

Laita lihat, pekonit ja juurekset kannelliseen uunipataan. Lisää vettä niin että ainekset nippa nappa peittyvät, ylimmät voivat jäädä pikkaisen pintaankin. Lisää n 1 tl suolaa, mustapippuria. Lisää mukaan myös noin 1 rkl worcestershire-kastiketta ja vähän vähemmän balsamicoa.Lisää pataan myös punaviinietikkaa, määrä tuntuu paljolta mutta ei ole kirjoitusvirhe. Voit myös lisätä ensin vaikka puolet määrästä ja lisätä sitten myöhemmin lisää.

Kansi päälle ja 175 asteiseen uuniin 1,5 tunniksi. Ota pata ulos ja maista. Lisää suolaa, pippuria tai etikkaa tarpeen mukaan. Laita vielä puoleksi tunniksi uuniin. Lisukkeeksi riisi+ohraa tai kuoriperunoita.





Hirvipata


600 gr hirven paistia
1 pkt pekonia
1 l hirvilihalientä (tai muuta lihalientä)
3 dl punaviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
suppilovahveroita
2 porkkanaa
1 pieni lanttu
sipuli
6 maustepippuria
6 katajanmarjaa
suolaa

Leikkaa liha kuutioiksi. Paloittele myös pekoni. Ruskista ensin pekoni. Jätä rasva pannuun mutta poista pekonipalat odottamaan hetkeksi. Paista hirvenlihat pekonirasvassa, lisää tarvittaessa voita paistamiseen. Lisää tomaattipyree ja paista vielä hetki.

Paista pannulla myös sienet ja sipulit.

Laita lihat kattilaan/pataan, kaada päälle hirviliemi ja punaviini. Lisää kuoritut ja paloitellut juurekset, sienet ja sipuli. Lisää mausteet. Keitä n 1,5 tuntia. Tarkista lihan mureus.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hirven ulkofile


Ota liha ajoissa sulamaan. Laita sulanut file pussiin ja lisää sinne marinadi:

4 murskattua katajanmarjaa
2 murskattua valkosipulinkynttä
rosmariiniä
öljyä

Hiero ainekset sekaisin lihan kanssa muovipussin lävitse. Anna lihan marinoitua muutaman tunnin ajan. Ota liha huoneenlämpöön ajoissa ennen paistamista.

Sulata pannussa voita ja aseta file pannulle. Paista sopivan kypsäksi molemmin puolin, tarkista paistoaste. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin.