maanantai 10. helmikuuta 2014

Ranskalainen makaronilaatikko hirvestä

Gullichsenin pariskunnan ranskalaisen makaronilaatikon resepti sovellettuna hirvelle.

sipuli
2 valkosipulinkynttä
puoli pakettia pekonia
purkki kokonaisia tomaatteja
1 tl timjamia
400-500 g hirven jauhelihaa
1,5 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
lasi punaviiniä
ripaus sokeria
400 g makaronia
(juusto- tai voinokareita)

Kuori ja hienonna sipuli. Paloittele pekonit.

Paista pekonit, siirrä ne lautaselle odottamaan. Kuullota sipulit pekonien rasvassa. Lisää jauheliha ja ruskista. Purista joukkoon valkosipulinkynnet.

Lisää lihan joukkoon suola ja muut mausteet, viini ja pekonit. Kiehauta.

Pilko säilyketomaatit pienemmäksi ja lisää sitten koko säilyketölkin sisältö pannulle. Lisää ripsaus sokeria. Anna kiehahtaa, maista sitten ja lisää mausteita tarvittaessa. Lihaseoksen tulee olla reilusti maukasta ja suolaista.

Lisää raa´at  makaronit joukkoon. Laita seos voideltuun uunivuokaan. Päälle voi halutessaan raastaa juustoa tai laittaa voinokareita, mutta se ei ole välttämätöntä.

Kypsennä 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jos ruoka tuntuu kuivuvan kypsennyksen aikana, laita päälle folio ja lisää tilkka vettä vuokaan.